TyykiBlues Forssassa

TYYKIBLUES

4.–6.7.2019

Tyykiblues kansainvälisissä mitoissa

Tyykiblues soi 25.kerran 4.-6.7.2019 Forssan kirkossa, Ravintola Statuksessa ja Kutomoalueella.

Euroopan terävintä blueskärkeä edustaa The Ragtime Rumours Hollannista. Yhtye voitti viime vuonna eurooppalaisten bluesyhdistysten European Blues Challengen. Ruotsista saapuu Ida Bang & The Blue Tears, joka edusti maataan vuoden 2016 kilpailussa. Puolan Magda Piskorczyk näytti taitonsa jo viime kesän Tyykibluesissa, nyt soi gospel Forssan kirkossa. Honey B & The T-Bones edustaa Suomen blueskärkeä. Mara Balls valittiin Suomen bluestulokkaaksi vuonna 2018. Elonkorjuu edustaa Suomen perinteistä bluesosaamista ja forssalaisyhtyeet, Green River ja Jose Pineland´s Melancholy Monsters, vakuuttavat myös osaamisellaan.

Vuodesta 1994 alkaen järjestetyssä Tyykibluesissa on vuosien mittaan esiintynyt lähes kaksisataa yhtyettä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Vuoden 2019 pääpaikka on viime vuoden tapaan Forssan teollisuushistoriaan oleellisesti liittyvä Kutomoalue. Tyykibluesista vastaa kuudennen kerran Forssa eläväksi ja kauniiksi -yhdistys, sitä ennen tapahtuman järjesti Forssan Palloseura.

Ohjelma

Torstai 4.7. Forssan kirkko klo 18.00

Magda Piskorczyk, Puola

Ohjelma 15 €

Perjantai 5.7. Ravintola Status klo 21.00

Mara Balls
Green River

Lippu: 20 €

Lauantai 6.7. Kutomoalue klo 16.00

The Ragtime Rumours, Hollanti, EBC-voittaja 2018
Ida Bang & The Blue Tears, Ruotsi, EBC-edustaja 2016
Honey B & T-Bones
Elonkorjuu
Jose Pineland´s Melancholy Monsters

Lippu ennakkoon 37 € lippu.fi, ovelta 43 €

Torstai 4.7. Forssan kirkko

Magda Piskorczyk

Jo viime kesänä Tyykibluesissa esiintynyt Magda Piskorczyk on valittu seitsemän kertaa Puolan parhaaksi bluesartistiksi. Bluesin lisäksi Magda hallitsee jazzin, rockin, maailman musiikin ja gospelin. Forssan kirkossa harvinaisen laajan äänialan omaava Piskorczyk esittää neljän hengen yhtyeellä erityisesti Mahalia Jacksonin gospel-musiikkia.

Perjantai 5.7. Ravintola Status

Green River

Forssalaisen Green Riverin taustalla on bändin laulajan, ja myös Tyykibluesin juontajan tehtävät hoitavan, Markku Tähtisen lisäksi tunnettuja taitavia forssalaismuusikoita. Erityisen lähellä yhtyeen sydäntä on CCR:n musiikki.

Mara Balls

Mara Balls soittaa kitaristi, laulaja Maria Mattilan johdolla menevää bluesrockia. Mara Balls valittiin viime vuonna vuoden bluestulokkaana. Maria Mattila on myös kuvataiteilija.

Lauantai 6.7. Kutomoalue

Honey B & the T-Bones

Honey B & T-Bones ei paljon esittelyä kaipaa. Yhtyeen keulakuvan, laulaja, basisti ja musiikin tohtori Aija Puurtisen, esiintymisessä on oma jäljittelemätön bluestyylinsä. Kitaristina toimii Radio Suomen ”bluesministeri” Esa Kuloniemi, arvovaltaa ja osaamista lavalla löytyy.

The Ragtime Rumours

The Ragtime Rumoursin vauhdikas musiikki on menevää ragtimea, mustalaisjazzia, bluesia ja rock´n rollia. Soittimina ovat piano, kitara, banjo, baritonisaksofoni, pystybasso, rummut ja kasoo, laulukaan unohtamatta.

Ida Bang & The Blue Tears

Ida Bang & The Blue Tears soittaa menevää, rootsbluesia kahden taitavan kitaristin johdolla. Laulaja Ida Bangin tyyliä ja tulkintaa on verrattu Bonnie Raitiin.

Elonkorjuu

Elonkorjuun keulakuva on kitaristi, laulaja Jukka Syrenius, joka satamassa työskennelleenä ahtaajana on sisällä bluesin syvässä virrassa.

Jose Pineland's Melancholy Monsters

Jose Pineland's Melancholy Monstersin takana on kitaravahvistimia työkseen valmistava Juha Mäntymaa, bändin uusin levy on saanut bluesharrastajien keskuudessa hyvän vastaanoton.

LIPUT

Hanki liput tapahtumaan
Lippu.fi-verkkokaupasta:

Lippu.fi

Tyykibluesin tukena

Lounaismaan Osuuspankki
Lounaismaan Osuuspankki
Loimi-Hämeen Jätehuolto
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy
Forssan Matkatoimisto Oy
Forssan Matkatoimisto
Forssan kaupunki
Forssan kaupunki
Envor Group Oy
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy
Forssan Lehti
Forssan Lehti
Hämeen Sanomat
Hämeen Sanomat
Forssa Print
Forssa Print
Mainossatama
Mainossatama
Hotelli Maakunta
Hotelli Maakunta